Siirry sisältöön

LUOTAIN - Ennakointi Etelä-Karjalassa

LUOTAIN - Ennakointi Etelä-Karjalassa

Hankkeen rahoittaja

Hankkeen rahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+).

Toteuttajat

Hankkeen päätoteuttaja on Lab-ammattikorkeakoulu, osatoteuttajat Saimaan ammattiopisto Sampo ja Etelä-Karjalan liitto.

Tavoitteet

Hankkeen päätavoitteena on alueellisen ennakoinnin kehittäminen ja yhteistyön lisääminen alueen eri toimijoiden kesken. Yksilötasolla tämä tapahtuu osaamisen kehittämisen kautta. Organisaatioiden tasolla tavoitteet kohdistuvat erityisesti koulutuksen ja tki-toiminnan ennakointitoiminnan kehittämiseen. Alueellisella tasolla tavoitteena on elinvoimaisuuden lisääminen yhteisten tulevaisuuskuvien ja sitoutuneen osaamisen kehittämisen kautta.

Hanke toteutetaan 3 työpakettiin jakautuvien toimenpiteiden kautta. Ensimmäisessä työpaketissa ("tieto") kootaan toimijaverkosto ja kartoitetaan tämänhetkisen ennakointitoiminnan tilanne ja resurssit. Lisäksi kerätään tietoa ennakointimalleista, benchmarkataan toimintatapoja niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ja käynnistetään kokeileva kehittäminen.

Toisen työpaketin ("tulkinta") pääsisältönä on luoda tiedonkeruuseen ja kartoitukseen pohjautua toimijaverkoston toimintamalli, jossa kuvataan ennakointitiedon keruu, jakaminen ja vuorovaikutus. Tämä vaatii myös verkoston jäsenten sisäistä kehitystyötä, jotta toiminta kytkeytyy todellisesti arkeen ja mahdollistuu. Toiminta vaatii myös ennakointiosaamisen vahvistamista.

Kolmannessa työpaketissa ("toiminta") kehitetään ennakoinnin palvelukokonaisuus, jonka kautta toimijaverkoston tuottama ennakointitieto jalkautetaan laajemmalle käyttäjäjoukolle, mm. yritykset ja kunnat.

Hankkeen konkreettisina tuloksina syntyy kokonaisuus, joka voidaan jakaa kahteen osaan. 
Ensimmäinen osa on (1) toimintamalli, jossa
(a) kuvataan Etelä-Karjalan ennakointitoiminnan toimijaverkosto ja
(b) tämän verkoston vuorovaikutuskonsepti, jolla ennakointitietoa tuotetaan, jaetaan, hyödynnetään, ja jossa ennakointiosaamista ylläpidetään.
Toinen osa on (2) palvelukokonaisuus, jonka kautta ennakointitieto ja osaaminen tavoittaa laajemmat kohderyhmät.

Pitkän aikavälin vaikutuksena Etelä-Karjala säilyy elinvoimaisena ja koulutusorganisaatiot tuottavat osaavaa työvoimaa alueellisiin tarpeisiin. Alueen keskeiset toimijat tekevät strategisia valintoja ja päätöksiä, jotka luovat tulevaisuutta yhteisen tulevaisuuskuvan mukaisesti, eivätkä kukin oman visionsa mukaan. Resurssit kohdentuvat paremmin, ei tehdä ristikkäistä tai päällekkäistä kehitystyötä ja yhdessä saadaan parempaa laatua aikaiseksi.

Kohderyhmä

Hankkeen kohderyhmiin kuuluvat eteläkarjalaiset kehittämis- ja koulutusorganisaatiot, yritykset, järjestöt sekä kunnat ja kuntayhtymät, jotka haluavat sitoutua alueelliseen ennakointitoimintaan. Koulutusorganisaatioissa kohderyhmää ovat erityisesti opettajat ja koulutus- ja osaamispäälliköt, jotka vastaavat opetussuunnitelmien kehittämisestä ja toteuttamisesta, jotka luovat alueelle tiettyä muodollista osaamista ja näin tekevät tulevaisuutta.

Toteutusaika

1.3.2023 - 28.2.2025

Projektipäällikkö

Miia Rauhamäki
etunimi.sukunimi@edusampo.fi
puh. 040 730 8843